Harrastajapuutarhuri Erkki Frick ryhtyi 80-luvulla rakentamaan vaimonsa Leilan kanssa puutarhaa kotitontilleen Kangasalan Liuksialaan. Yli 40-vuotisen pitkäjänteisen työn tuloksena syntyi ”salainen” metsä- ja maisemapuisto, joka avattiin ensimmäistä kertaa yleisölle kesäkaudeksi 2021.
– En koskaan arboretumia rakentaessani ajatellut avaavani sitä yleisölle, sanoo Erkki Frick.
Puisto toimi pitkään perheen ja ystävien yhteisenä pihana. Yksityinen metsä- ja maisemapuutarha avautuu nyt kolmantena kesänä kutsuen luonnon ystäviä nauttimaan sen kauneudesta ja luonnon monimuotoisuudesta Kangasalla.
Puita ja pensaita alueella kasvaa yli 500 lajia tai lajiketta. Alkukesän ihmetyksen aiheena ovat upeasti metsäpuutarhassa kukkivat yli 900 alppiruusu- ja atsaleapensasta.
Kesä–heinäkuussa väriloistoa luovat pionit, ruusut, jasmikkeet ja hortensiat.
Harvinaisimpia lajeja ovat erilaiset hevoskastanjat, trumpettipuu, Vihnemänty, Turkintammi ja neidonhiuspuu.
Uusia alueita ja istutuksia
Tänä kesänä Arboretum Frickiin pääsee jälleen tutustumaan toukokuusta elokuuhun. Puutarhassa avataan kaksi kokonaan uutta aluetta uusine istutuksineen.
– Yöpakkasten mentyä sinne istutetaan uusia harvinaisia puulajeja ja atsaleoja, kertoo Erkki Frick.
Toukokuun lopulla erilaiset koristeomenapuut luovat mystisen kukkameren puistoon.
– Alppiruusuista ensimmäisenä kukkii dahurian alppiruusu yleensä äitienpäivän aikaan.
– Myös magnolioiden nuput ovat juuri puhkeamassa. Atsaleoista toukokuussa kukkivat kevätatsalea ja kuningasatsalea, hän jatkaa.