Timo Ranta ja Jukka Turunen rakennuttavat unelmat täyttävän pyöreän omakotitalon Lohjan asuntomessualueelle
Ensin syntyi idea talon muodosta. Pyöreys viehättää lohjalaisia kahvilayrittäjiä Jukka Turusta ja Timo Rantaa.
– Miksei talo voisi olla pyöreä, he kyselivät toisiltaan Mikkelissä vuonna 2017 järjestetyillä asuntomessuilla.
Vaikutteita eri puolilta maailmaa
– Ajatus, idea talon muodosta syntyi ennen kuin mitään suunnitelmaa omakotitalon rakentamisesta oli olemassa. Olemme käyneet vuosittain asuntomessuilla hakemassa tunnelmia ja inspiraatioita, mutta meillä ei ollut minkäänlaisia aikomuksia rakennuttaa uutta taloa. Toisin kuitenkin kävi, kertoo Jukka Turunen.
Hän ja Timo Ranta ovat kiertäneet maailmaa ja saaneet vaikutteita niin Etelä-Amerikasta, Australiasta kuin ympäri Eurooppaa.
– Pohdimme ensin hirsirakenteista pyöreää taloa, mutta emme saaneet rakentajilta vastakaikua, joten asia jäi. Ajatus uuden kodin rakentamisesta jäi silti elämään, vaikkakin ystäväpiirissä nykyisestä kodista luopuminen on herättänyt ihmetystä. Tunnelmallisessa talossa on useita ihastuttavia yksityiskohtia. Tosiasia kuitenkin on, että mitään uutta ei voi saada, ellei malta luopua tärkeistäkin asioista, toteaa Timo Ranta.
Jukka Turunen sanoo pyöreyden viehättävän heitä.
– Pyöreys muotona on kiehtova. Siksi halusimme, että talo on myös sisätiloiltaan pyöreä.
Lue lisää Talomestarin numerosta 1/2021!